2024-10-14

Nyt olisi hyvä hetki avata myös blogi. Olen työstänyt sivustoa pikkuhiljaa reilun vuoden aikana ja odotellut ensin Freyan kiimaa ja nyt sitten pentuja.
Freya aloitti kiimailunsa piirun alle 6 kk ikäisenä viime marraskuussa. Toinen kiima sattui sitten joulun pyhille. Kolmas paria kuukautta myöhemmin helmikuulle ja neljäs huhtikuulle. Viidettä kiimaa sitten odoteltiin. Heinäkuun lopulla alkoi tulla kiiman merkkejä ja kävinkin eräänä tiistaipäivänä töiden päätteeksi hakemassa Forssasta sulhasen Akalle. Kiima kuivui pystyyn, kun helteet alkoivat. Sulhanen oli kylässä 5 päivää ja mitään ei tapahtunut, tai varmaksi ei mitään tapahtunut. Akka antoi sulhaselle pataan ja oli äkäinen. Vein sulhasen kotia ja jäin odottelemaan onnistuiko mikään. Ei onnistunut.

Meni reilu kuukausi ja kesälomani toinen osa alkoi. Kovasti oli suunnitelmia ensimmäiselle lomaviikolla, niin eiköhän suunnitelmat heitetty romukoppaan, kun Freya aloitti kunnon huutokiiman. Onneksi olin lomalla, niin kollin haku ei ollut ongelma. Tähän tuhraantui keskiviikko. Olin takaisin kotona hieman kello kymmenen jälkeen illalla, sulhanen makuuhuoneeseen Akan kanssa samantien. Ajattelin nukkua sohvalla, jotta nuoripari saa rauhassa touhuta keskenään. Eivät touhunneet. Akkaa ahdisti ihan liikaa kun ovi oli kiinni ja minä väärällä puolella.

Sitten neljän maissa aamuyöstä siirryin makkariin nukkumaan, niin ei mennyt kuin 5 minuuttia, niin nuoripari oli täydessä työn touhussa selkäni takana. Ensimmäinen onnistunut astuminen! Puolisen tuntia myöhemmin tyynyni vieressä toinen onnistunut astuminen. Freya siis tarvitsi minut tueksi tilanteeseen. Torstain aikana tapahtui 9 todettua astumista, jotka lähes kaikki tapahtui minun vieressä. Viimeinen astuminen tapahtui torstai-illasta taas tyynyni vieressä. Perjantaina Freyaa ei enää sulhanen kiinnostanut, joten ajoin taas Forssaan ja takaisin. Siitä alkoikin jännittävät odotusajat, että onnistuiko yksikään astuminen lopulta.

Freya alkoi nopeasti rauhoittumaan, ei enää riehunut ja paininut Hemun kanssa. Iltarallit rauhoittuvat ja ruoka alkoi maistumaan useammankin edestä. Hieman reilu kaksi viikkoa astumisesta nisät alkoivat kasvamaan ja erottumaan selkeästi sormiin, paino lähti selkeästi kasvamaan. Kun vuorokausia oli 25 käytin Freyan tiineysultrassa. Ultrassa näkyi ainakin kolme sikiötä, ehkä mahdollisesti neljäskin. Pikku-Akka kun sähelsi sen verran paljon, niin neljäs on epävarma. Mutta ainakin kolme aasaa on tulossa. Nyt vuorokausia on kasassa jo 39. Nisät näkyvät kunnolla, massu on selkeästi kasvanut ja Akka syö kuin pieni poni. Vielä on odotusaikaa jäljellä 3,5 viikkoa.