Tarina kasvattajanimen takana

Sain ensimmäisen kissani vuonna 1991. Se oli mustavalkoinen Roope-kissa. Roopen emo oli hiirikissa maalaistalossa. Emolle tuli 3-4 pentuetta vuodessa ja maalaistalon poika ampui syntyneet pennut aina. Kun Roope sisaruksineen syntyi, kävimme valitsemassa meille tulevan kissan ja muut pennut tapettiin. Tämä kuulostaa nyt todella hurjalta, mutta oli ihan arkipäivää tuolloin yli 30 vuotta sitten. Roope oli meillä sen kesän ja sitten yhtenä syksyisenä päivänä, kun tulin koulusta kotia, Roope ei tullutkaan enää ovelle vastaa. Äiti oli vienyt Roopen eläinlääkäriin ja lopetuttanut sen ilman sen kummempaa syytä. Siitä jäi palo saada uusi kissa ja odotin sitä päivää kun muutan pois kotoa ja saan itse päättää elämästäni. Sitten tuli vuosi 2006, olin tässä vaiheessa asunut jo omillani muutaman vuoden ja tuntui sopivalta ajalta hankkia kissa. Niin sitten siskoni vinkkasi työkaverinsa navetassa kasvavista kissoista ja juhannuksena 2006 kävin hakemassa Ninjan.

Ninja oli pentuna todella energinen hulivili. Moni sanoo, että itämaiset ovat energisia, ne jäävät kauas Ninjan energisyyden taakse. Ninja oli jokapaikan sankari, milloin ui vessan pöntössä, milloin kengässä, oli pentuna kova tyttö ulkoilemaan valjaissa ja pisti paikkoja matalaksi riehumisellaan. Manu liittyi kuviohin tasan vuotta myöhemmin, juhannuksena 2007.

Manu oli todella arka ja ujo, vaikka oli kasvanut ihmisten keskellä. Sisko kävi hakemassa seuraavana päivänä Manun siskon, tai näin luulimme. Jonkun aikaa näin luulimmekin, mutta sitten selvisikin, että Siiri (siskon kissa) onkin Manun täti. Siiri oli valkolaikullinen kilpparityttö. Omassa elämässä tapahtui pari radikaalia muutosta vuoteen 2011 mennessä. Syksyllä 2011 ostin oman asunnon ja aloin silloin miettiä kolmannen kissan hankintaa. Ongelmana vain oli Manu. Manu oli arvaamaton kissa, jota oli vaikea tulkita. Tämä haaste hankaloitti kolmannen kissan hankintaa tosi paljon. Mitä jos uusi kissa ei tulekaan toimeen Manun kanssa, mitä sitten teen? Tätä mietin ja pohdin useamman vuoden, kunnes silloisessa työpaikassani vuonna 2014 kevättalvella tutustuin LoudMeow-kasvattajiin.

Heille oli juuri syntynyt ensimmäinen itämaispentue ja he houkuttelivat katsomaan Tähti-pentuetta. Olin juuri aloittanut työmatkapyöräilyn ja linkkikorttini oli umpeutunut sekä taloyhtiössä oli menossa isoa LVIS-remontti, niin en päässyt katsomaan pentuja. Sitten alkusyksystä lopetin työmatkapyöräilyn ja hankin linkkikortin uudestaan, joten pääsin katsomaan vielä kotona asuvia puolivuotiaita Pikku-Karhua, Vauhtia, Stellaa ja Starletia. Kasvattajat vielä miettivät Starletin ja Stellan välillä, kumman jättävät kasvatukseen. Ihastuin heti ensimmäisenä Vauhtiin ja Pikku-Karhuun, molemmat kun olivat yksivärisiä sinisiä. Pikku-Karhun luonne kuitenkin vei pidemmän korren. Kävin katsomassa pentuja toisenkin kerran ja vielä kolmannenkin. Kolmannella kerralla varovaisesti kysyin, että myisivätkö he Karhun minulle. Olin kertonut heille ongelmallisen tilanteeni ja he tekivät sopimuksen 1 kuukauden koeajalla. Jos näyttäisi siltä, että Manu ei siedä uutta tulokasta, niin Karhu saa palata takaisin kasvatuskotiinsa.

Niin 15.11.2014 Pikku-Karhu muutti minun luokseni ja sai nimekseen Siru. Toki PK elää vieläkin vahvasti mukana. Manu hyväksyi uuden tulokkaan yllättävän hyvin. Tokikaan ei koskaan täysin lämmennyt Sirulle, mutta he tulivat kohtuullisen hyvin toimeen ja leikkivätkin välillä yhdessä. Manulla meni leikit välillä liian rajuiksi ja liian pitkälle, niin jouduin välillä puuttumaan tilanteeseen ja pelastamaan Sirun pinteestä.

 

Kasvattajat sitten houkutteli minut kokeilemaan näyttelyssä käyntiä Sirun kanssa. 15.2.2015 aloitettiin Sirun kanssa näyttelyura. Lähdin vain kokeilemaan sitä. Nyt on sitten 9 vuotta ja reilu pari sataa näyttelyä takana. Seuraavaksi houkuttelivat yhdistystoimintaan mukaan, no jos nyt kokeilen. Siitäkin on jo 8 vuotta, 2016 aloitin Keski-Suomen kissayhdistyksen hallituksessa jäsenrekisterin hoitajana. Vuonna 2017 siirryin talousvastaavan tehtäviin ja sitä pestiä hoidin aina vuoden 2021 loppuun asti, jolloin jäin pois hallituksesta, vuodeksi. Palasin takaisin hallitukseen jäsenrekisterinhoitajaksi vuonna 2023 ja nyt vuoden 2024 alusta olen toiminut yhdistyksen puheenjohtajana. Samalla kun olen Kes-Kisin hallituksessa, toimin myös Siam-Orient kissayhdistyksen hallituksessa ensin jäsenrekisterinhoitajana ja talousvastaavana vuosina 2018-2021 ja vuodesta 2022 alkaen yhdistyksen puheenjohtajana. Näyttelyissä olen toiminut assistenttina, pääassistenttina, ruusukepöydässä, eläinlääkärin assistenttina, näyttelysihteerinä ja tuloslaskennassa. Näyttelyissä ainut, mitä en ole vielä tehnyt, on näyttelypäällikkönä ja tuomariemäntänä toimiminen.

Vuoden 2017 lopussa LoudMeow-kissalaan oli suunniteilla kolmas pentue ja tulevat värit olivat sinistä ja lilaa. Olin tässä välissä tutustunut Loud-kissojen omistajiin ja osasta tuli myös hyviä ystäviäkin. Jennin (Jennillä on toisesta pentueesta Sumo-niminen lilatäplikäs) kanssa olimme sitten 2018 tammikuun alussa Pohjoisen Rotukissayhdistyksen, POROK, näyttelyssä Kempeleessä ja sovimme silloin, että jos pentueeseen tulee lilatiketti, niin minä otan sen ja jos tulee sinitiketti, niin Jenni ottaa sen. Sitten tuli tammikuun 26.pvä ja Aurinko-pentue näki päivänvalon.

Pentueeseen syntyi 5 poikaa: 4 sinitikettiä ja 1 lilatiketti. Sen enempää miettimättä lilatiketti oli varattu minulle ja yksi sinitiketeistä Jennille. Kävin katsomassa poikaa tämän ollessa muutaman päivän ikäinen. Ja se oli menoa se. En edes muista kuinka monta kertaa reissasin toiselta puolelta kaupunkia katsomaan pientä Uuno-poikaa. Yhteen suuntaan julkisilla reissatessa meni aina reilu tunti. Uunon kasvaessa alkoi lila muuttua todella huonoksi lilaksi ja lopulta kasvattaja tekikin geenitestin väristä. Uuno olikin beige, muuttikin värinsä toiseksi. Uuno oli todella huono lilaksi,  mutta beigeksi todella upea. Näyttelyissä väristä tulee aina ylistyssanoja. 27.5.2018 Uuno muutti tätinsä kaveriksi ja sai nimeksi Juno. Reilua kuukautta myöhemmin Juno muuttui Nunoksi. Nuno on Suomen ensimmäinen beigetiketti itämainen. Suomessa nyt myös toinen, Nunon veljen Kosmon poika.

Vuonna 2021 syntyi LoudMeow-kissalaan Maahis-pentue. En ajatellut ottaa viidettä kissaa ollenkaan, mutta sattumusten myötä elokuun lopulla ruskeatäplikäs Heimo Huima muutti enonsa ja isotätinsä kaveriksi. Heimosta muotoutui Hemppa ja lopulta Hemu. Hemu aloitti näyttelyuransa muutaman päivän yli 4 kk ikäisenä keräten lähes kaiken ensimmäisessä näyttelyssään: 2 x EX1, 1 x VP, 2 x TP, 2 x BIS ja ollen vielä paras OSH/SIA-pentu sai Pia-Maija Jalkasen kiertopalkinnon sekä myös tuomarinsa erikoispalkinnon. Ensimmäisen värin parhaansa hävisi enolleen Morrisonille. Hemu oli hurjan söpö pentuna, mutta sitten pojasta kasvoi mörssäri. Hemu ei ole koskaan ollut siro niin kuin Nuno. Siksi Hemun lempinimi onkin Tykinkuula tai Tony Halme: reilu 6 kiloa itämaista kollia kun hyppää päälle, niin vähemmästäkin lähtee ilman pihalle.

Kävin kasvattajakurssin kevättalvella 2016 ja siitä asti olen etsinyt kasvatusnaarasta ja miettinyt kasvattajanimeä. Vuonna 2015 ensimmäisissä näyttelyissäni näin upean suklaanaamiobalineesin Safiirin. Ihastuin Safiiriin täysin ja silloin päätin, että jos ja kun kasvatan joskus kissoja, niin rotuna on balineesi. Itämaiset pitkäkarvat tulivat mukaan hieman myöhemmin, kun näin Kangasluoman Mirkan hopeiset itämaiset pitkäkarvat Lemmyn ja Japen, isän ja pojan. Vuosia tutkin sukutauluja välillä aktiivisesti, välillä vähemmän aktiivisesti. Aloittamista hidasti myös Manun luonne. En voinut ottaa kasvastuskissaa Manun kiusaksi, toimivan kollikin kanssa tilanne oli välillä turhan räjähdysherkkä. Suomessa balineesi/itämainen pitkäkarvakasvatus on hyvin pientä enkä uskaltanut ensikertalaisena miettiä kissaa ulkomailta, jos kissan luonne ei olekaan kasvatukseen sopiva tai jotain muuta yllättävää tulisikin.

Tutustuin Batlandia’s-kasvattajaan ohimennen Uudenmaan rotukissayhdistyksen näyttelyssä 2022, jossa pidettiin Siam-Orientin syyskokous ja yksi hallituslainen oli houkutellut kasvattajan liittymään  hallitukseen. Keväällä 2023 huomasin sitten Batlandia’s-kissalan FB-sivuilta tulevan pentueen yhdistelmän ja kävin sitten mielenkiinnosta katsomassa tulevien pentujen sukutaulun. Sukutaulu näytti lähes täydelliseltä: Siellä oli kauan metsästämääni Desmodus-kissaa, Lemmyä sekä mahdollisuus kanelibalineesiin tai vähintään kanelikantajuuteen. Nunon myötä innostuin näistä epätavallisista väreistä. Laitoin kasvattajalle viestiä, että myisikö minulle, aloittavalle kasvattajalle kasvatuskissaa. Niin sitten 27.5. matkalla Helsinkiin katsomaan Rammsteinia sain viestiä, että syntyi kolme balineesia ja yksi itämainen pitkäkarva ja kaikki ovat tyttöjä ja yksi balineeseista on minulle varattuna. Yksi balineeseistä menetyi n. viikon ikäisenä. Ensimmäisen kuukauden ajan seurasin miten alkoivat tytöt kehittymään ja toinen balineeseista oli koko ajan ”räjähtäneen” näköinen ja saikin työnimeksi Rokkitukka. Rokkitukka oikein huusi minua ja se olikin tytöistä hieman lupaavamman näköinen. Rokkitukan väri kehittyi hitaasti ja oli paljon vaaleampi kuin siskonsa. Arvoimme pitkään onko suklaakonna vai lilakonna. Minulle sillä värillä ei lopulta ollut mitään merkitystä, kunhan luonne on kultaa. Niin Rokkitukka sitten rekisteröitiin suklaakilpikonnatabbynaamioksi, mutta silti epäroimme kasvattajan kanssa väriä. Aloimme myös miettimään, voisiko olla kanelikantaja, kuten emonsakin on. Käytin Freyan värin tarkastuksessa ensimmäisessä näyttelyssään ja tuomaritkaan eivät suoriltaan osanneet sanoa, onko lilakonna vai suklaakonna. Oli liian tumma lilaksi, mutta myös liian vaalea suklaaksi. Joten väri pysyi samana. Joulukuun alussa käytin Freyan eläinlääkärissä röntgenkuvattavana rinnastaan ja samalla otetiin virallisesti poskisolunäyte geenitestiä varten. Tammikuussa 2024 tuli tulokset: Freya on suklaa, joka kantaa kanelia, diluutiota ja yksivärisyyttä. Meni kuten kasvattajan kanssa arveltiin: kanelikantajuus muuttaa suklaan sävyä hassuksi. Freya kantaa siis kaikkea mitä salaa toivoinkin.

Tarina Jäätuulen takana juontaa juurensa aina 1990-luvun puoleen väliin, kun luin R.A. Salvatoren Musta Haltia- ja Jäätuulen laakso -trilogiat sekä muut Salvatoren trilogiat. Olen fantasia-kirjallisuuden ja -pelien fani. Varsinkin Forgotten Realms -fantasiamaailman on lähellä sydäntäni. Olen lukenut kaikki Suomesta saatavilla olevat Forgotten Realms -kirjat sekä kolunnut läpi Icewind Dale 1 ja 2, Baldur’s gate 1 ja 2, Neverwinter Nights 1 ja 2 -pelit PC:llä. Ensimmäiset kaksi pelisarjaa useamman kerrankin, NWN-pelit osittain useamman kerran. IRC/nettinickinikin Guen perustuu myös Jäätuulen-kirjasarjassa olevaan astraalitason mustaan pantterihahmoon Guenhwyvariin.

Vuodesta 2016 asti pyörittelin päässäni kahta nimeä: Jäätuulen ja Icewind’s. Jompikumpi tulee olemaan kasvattajanimeni. Toukokuuhun 2023 meni, että sain päätettyä nimen, Jäätuulen. Se on kunnianosoitus fantasialle, R.A. Salvatorelle ja Forgotten Realmsille sekä sopiva nimi pohjolan balineesikissalaan. Jäätuulen-nimi on myös toisaalta myös mytologinen ja viikinkiaiheinen. Jäätuulen-nimellä saa mahtipohtisia kissoja, kuten esimerkiksi Jäätulen Thor tai Jäätuulen Bastet.