2025-07-05 Näyttelytuloksia ja muita kuulumisia

Taas on aika hurahtanut ties minne. Edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut vaikka ja mitä. Putte ja Mini muuttivat maaliskuussa loppuelämänsä koteihin, Putte Poriin ja sai nimekseen Hattis. Ja Mini muutti Marttilaan osaomistukseen eli on sijoituksessa siellä ja sai nimekseen Keijo aka Keke. Molemmat pojat ovat kasvaneet isoiksi miehenaluiksi. Hattis on saanut riesakseen nuoruusajan ientulehduksen, ikenet ärsyyntyivät hampaiden vaihtumisesta. Ja Keke näyttäisi sittenkin olevan SIA e eli yksivärinen cremenaamio. Tämä vahvistuu, kunhan otan pojasta geenitestin. Kuvien perusteella tabby-kuviota ei juurikaan pojalla ole, joten voinee olla siis solidi. Tämä voi olla hyvin mahdollista, koska emo Freya ja isä Juho-Kusti ovat molemmat solidikantajia.

Keken tyylinäyte venytyksestä. Kuva: Noora

Huhtikuun alussa Mösse muutti Ruotsiin Thomasin omistukseen ja sijoituskotiin Mariellen luo. Mösse sai nimekseen Snö ja kaverikseen devon rex -kastraattitytön. Myös Mösse on iso poika. Mösse aloitti myös näyttelyuransa rytinällä. 11.5.2025 oli Mössen ensiesiintyminen näyttelyareenalle Hoforsissa, tuloksen EX1 CACC NOM. Seuraava näyttely oli  31.5.2025 Kumlassa. Siellä poika menestyi vielä paremmin. Molemmista näyttelyistä tuloksena EX1 CACC -> Kitten Champion NOM ja BIS!

Kuva: Thomas

Samalla reissulla, kun vein Mössen Itämeren länsipuolelle, noukin mukaani kissalan seuraavan siitosuroksen, Tieran. Tiera on Kalevalan hahmoja. En ole keksimällä keksinyt yhdenkään kissani nimeä, vaan ne nimet tulevat yhtäkkiä mieleen. Ruotsin prinssillä ei ollut minkäänlaista nimeä valmiina, Sven oli työnimi, mutta paluumatkalla laivassa sitten tuli mieleen, että seuraava pentue saa nimensä Kalevalasta. Sitten vaan nimilistaa läpi käymään ja Tiera-nimeen silmä hakeutui kokoajan. Tiera, Iku-Tiera Nieran poika, oli soturi ja Lemminkäisen ystävä, jolle sota oli mielekkäämpään kuin uunituore oma vaimo. Toivottavasti tämä ei ole enne! Viralliselta nimeltään Tiera on SE*October Rust’s September Sun, BAL e eli cremenaamio balineesi.
Tieran emo on SE*Snödockans Jaana, SIA q (kanelikilpikonna) ja isä SE*Alchemillas Egon, OLH p (beige). Tieran vanhemmat oli ennemerkkejä itselleni. En siis ollut etsimässä uutta kissaa/kollia vielä, mutta kun näin sukutaulun, niin se oli siinä. Egonia kysyin reilu vuosi sitten Freyalle sulhaseksi ja Lillyn (emo) nimi oli sitten toinen merkki. Ja myös se, että molemmat vanhemmat olivat kaneleita ja vieläpä solideja.

Tiera oli alkuun hieman arka ja säikky, mutta Nuno ja Noksu ovat opettaneet talontavoille ja rohkaisseet pojan. Nyt poitsu on kova poika hurisemaan ja hyppää olkapäälle seuraamaan puuhastelujani. Teen Tieralle geenitestin, kunhan se saapuu. Tiera on solidi ja kantaa kanelia.

Tiera aloitti näyttelyuransa kotinäyttelyssä Kes-kisin Jämsän näyttelyssä 17.-18.5.2025 tuloksilla 2x EX1 CACC. Ykköskissojen näyttelyssä 30.6. tuloksena oli myös sama eli EX1 CACC -> Kitten Champion.

Kuva: Tessa.lv

Noksu on kasvanut isoksi tytöksi ja väri se vieläkin muuttuu. Noksu on rekisteröity sinikilpikonnatabbyksi, mutta on todella tumma sinikonnaksi. Käytin likan värintarkastuksessakin, mutta pysyi sinikonnana. Ensimmäinen tuomari sanoi värin olevan f eli ruskeakilpikonna, sen jälkeen tuomarit eivät ole väristä sanoneet mitään. Geenitesti on otettu juhannusviikolla ja nyt odottelen tuloksia. Olisin voinut ottaa Movetin väritestin ja saanut tulokset nopeammin, mutta otin kuitenkin MyCatDNA:n testin, kun ovat lähes samanhintaiset, MCD-testi kertoo myös paljon muutakin perimästä. Se on varmaa, että on pitkäkarvakantaja ja suklaakantaja, mutta onko diluutio, kantaako kanelia. Sen näkee sitten, kun saan tulokset elokuun alkupuolella.
Näyttelytulokset tähän mennessä: Scandinavian Winner Show 19.4.2025 EX1 CACC NOM, Isrok 3.5.2025 EX1 CACC ja värintarkastus SIA g 21, Kes-Kis 17.-18.5.2025 EX1 CACC -> Kitten Champion ja EX1 CACC.

Nunokin aloitti vetenaariuransa kotinäyttelyssään tuloksilla VET 1 NOM ja VET 1 NOM BIS. Muita tuloksia Scandinavian Winner Show 19.4.2025 KM NOM, Isrok 3.5.2025 KM, Kes-Kis 17.-18.5.2025 KM NOM ja KM NOM BIS, Ykköskissat 30.6. KM NOM.

Kuva Tessa.lv