Itämaisiin rotuihin kuuluu siamilainen, itämainen lyhytkarva, balineesi ja itämainen pitkäkarva. Nämä ovat keskenään sisarrotuja, samaan pentueeseen voi syntyä kaikkia neljää rotua. Siamilainen on näistä vanhin. Vanhimmat merkinnät siamilaisesta juontaa juurensa 1300-luvun Thaimaaseen, joka tuolloin tunnettiin nimellä Siam. Siamin kissat elivät budhhalaisluostareissa ja niitä pidettiin pyhinä eläiminä.

Suomeen ensimmäiset siamilaiset tulivat Isosta-Britanniasta 1940-luvulla. Ensimmäiset itämaiset tulivat 1960-luvulla, ensimmäiset balineesit 1980-luvulla ja ensimmäiset itämaiset pitkäkarvat 1990-luvulla. Koska rodut ovat sisarrotuja, niitä voidaan risteyttää keskenään ilman poikkeuslupaa. Poikkeuksena on hopeakissan ja naamiokissan risteyttäminen. Eli hopeatäplikästä itämaista ei saa risteyttää siamilaiseen tai balineesiin ilman poikkeuslupaa. Samoin kahta koko valkoista kissaa ei saa ristetteyttää keskenään. Kuurouden riski on liian suuri näissä tapauksissa.

Kaikilla neljällä rodulla ulkomuotostandardi on sama: pää muodostaa kolmion leuan kärjestä korvien kärkeen. Korvat ovat isot ja avoimet tyvestä ja ovat sijoittuneet pään sivuille jatkaen poskien ja leuan linjaa suorana. Sivusta katsottuna nenän linja on suora ja otsan linja on kupera kohti korvien väliä jatkuen kohti takaraivoa, kuono on pitkähkö. Nenän kärki ja leuka ovat suorassa linjassa. Silmät ovat mantelinmuotoiset ja vinot. Silmän ulkosyrjä osoittaa kohti korvan keskikohtaa. Vartalo on pitkä ja sulavalinjainen, jalat ovat pitkät ja sirot. Tassut ovaalinmuotoiset ja sirot. Häntä pitää olla pitkä, lisäksi itämaisilla lyhytkarvoilla ja siamilaisilla piiskamainen ja  balineeseilla ja itämaisilla pitkäkarvoilla taas puuhkamainen. Itämainen kissa on keskikokoinen rotu, urokset hieman isompia kuin naaraat. Sallittuja väri- ja kuvioyhdistelmiä on yli 300, joista n. 200 on tai on ollut Suomessa.

Rotukohtaisissa esittelyissä on kerrottu tarkemmin rotujen historiasta ja rotumääritelmästä.